Toiminta

Koulutus

  • Tutustumismatkat ovat paitsi mukavia, mutta tukevat myös ammatillista kehittymistä, kun pääsee vaihtamaan kokemuksia ja näkemään erilaisia laboratorioita. Olemme vierailleet muun muassa Kotkassa, Kuopiossa ja Mikkelissä.

 

Virkistystoiminta

  • Vuosittaiset Marttojen kokkikurssit vaihtelevin aihealuein. Marttojen kursseille löytyy aina innokkaita ja paikat ovatkin aina täyttyneet nopeasti.
  • Tutustumismatkoihin toisiin laboratoriohin kuuluu usein shoppailua, teatteria tai illanviettoa - miksei vaikka kaikkia.
  • Lisäksi olemme järjestäneet esimerkiksi askartelu-iltoja, taputteluterapia -kurssin sekä teatteri-illan.

 

Kaikkeen toimintaan ovat tervetulleita niin opiskelijat kuin jo eläkkeelle jääneet jäsenet sekä sellaiset bioanalyytikot ja laboratoriohoitajat, jotka ovat yhdistyksemme jäseniä, mutteivat enää työskentele kliinisessä laboratoriossa. Aktiivinen osallistuminen, varsinkin koulutukseen, ylläpitää ammattitaitoa! Toiminnassa huomioidaan myös jäsenistön toiveita, joten ota rohkeasti yhteyttä hallituksen jäseniin.

 

 

Vuosikokous ja hallituksen toiminta

  • Sääntömääräinen vuosikokous tulee järjestää kunkin vuoden syyskuun loppuun mennessä. Vuosikokouksessa hyväksytään edellisen vuoden toimintakertomus sekä tilinpäätös ja tulevan vuoden toimintasuunnitelma, valitaan hallitukseen varsinaiset- ja varajäsenet erovuoroisten tilalle sekä valitaan liittokokousedustajat. Vuosikokouksen yhteydessä järjestämme usein myös muuta ohjelmaa. Mukaan vaikuttamaan kannattaa tulla!
  • Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi neljästä kuuteen varsinaista ja nollasta kuuteen varajäsentä. Hallitus valitsee joukostaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan sekä tarvittaessa muita toimihenkilöitä. Hallitus kokoontuu keskimäärin joka toinen kuukausi, tarvittaessa useammin. Hallitus vastaa yhdityksen taloudesta ja toiminnasta.

 

Tulevista tapahtumista tiedotetaan etusivulla ja tarkemmin Tapahtumat -sivulla. Menneiden  tapahtumien kuvia löytyy Kuvagalleriasta.